Killan valtuuskunnan pj. Simo Palokangas: Eteenpäin on menty!
Porin Rykmentin-Porin Prikaatin killan 50-vuotisjuhla keräsi paljon killan jäsenkuntaa ja killan yhteistyötahoja lauantaina Prikaatin elokuvaluokassa, jossa pidettiin ennen juhlaa myös killan vuosikokous.
Juhlapäivä alkoi killan valtuuskunnan kokouksella. Valtuuskunnan puheenjohtaja Simo Palokangas totesi, että viimevuotinen strateginen linjaus on jo osoittautunut onnistuneeksi.
Toiminnan painopiste on nyt entistä selvemmin alueosastoissa, kun niiden taloudellista pohjaa vahvistettiin siirtämällä niille jäsenmakuvaroista 3 euroa jäsentä kohden. Lisäksi alueosastojen puheenjohtajat tulevat pääkillan hallitukseen; näin vahvistetaan informaatiovirtaa ja operatiivista toimintaa alueosastoihin.
Palokankaan mukaan tämä kaikki on oikeata elvytystä alueosastoille. - Voimme sanoa tyytyväisinä, että että eteenpäin on menty, Palokangas tiivisti.
Viime vuoden aikana on herätelty henkiin Helsingin/pääkaupunkiseudun alueosastoa. Valtuuskunnan jäsen Hannu Viitanen (Helsinki) totesi puheenvuorossaan uskovansa, että Helsingin osaston "ruususen uni" nyt kyllä päättyy.
- Meille ei käy "maastopukuversio", sillä Helsingissä riittää muuta reserviläistoimintaa. Perinnetoiminta/esitelmät/pienet seminaarit ovat meidän alaamme, Viitanen arvioi.
Turun osalta todettiin myös, että toiminta on vilkastumaan päin, kun parhaassa tapauksessa vielä tämän vuoden loppukesällä saatetaan järjestää puistokonsertti Tuomaanpuistossa, istutetaan lisää taimia Ruissaloon Rykmentin/Prikaatin perinnemetsikköön ja uumoillaan ensi talveksi pientä historiallista seminaaria.
Killan valtuuskunta kokoontui runsaslukuisesti ennen vuosijuhlaa.
Puheenjohtaja vaihtui
Killan hallitusta vuodesta 2004 luotsannut Jorma Koivisto halusi luopua paikastaan. Hänen tilalleen vuosikokous valitsi varatuomari, reservin majuri Timo Mäen Turusta.
Uusina jäseninä hallitukseen tulivat Seppo Solla (Loimaan seutukunnan vääpelikerhon pj.), Seppo Yli-Nissilä (Loimaan alueosaston pj.), Eero Nurminen (Salon alueosaston pj.) Petri Eskola ja Eino Järvinen luopuivat paikoistaan. Hallituksen jäsen Risto Palo menehtyi vaikeaa sairauteen syyskuussa 2008.
Muut hallituksen jäsenet ovat Timo Mäki, Kauko Anttila, Arto Arvonen, Harri Kesti, Juha Niinikoski, Kari Nummila, Markku Ruisla, Pekka Saariaho, Raimo Salo ja Osmo Suominen.
Valtuuskuntaan valittiin uusina jäseninä tohtori, Puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston päällikkö ja ylijohtaja Pauli Järvenpää Helsingistä ja myyntipäällikkö Jorma Koivisto Loimaalta. Jäsenmäärä on nyt täydet 40 henkilöä. Poisjääneet ovat Altti Niinikoski ja Jyrki Levon.
Puheenjohtaja Jorma Koivisto totesi tyydytyksellä, että Porilainen -lehti on saanut 1. kunniamaininnan vuoden kiltajulkaisuna. Tällä vuosituhannella Porilaisella on jo kaksi "vuoden paras" -titteliä vuosilta 200 ja 2007.
Koivisto toivoi, että alueosasto hyödyntäisivät nykyistä enemmän killan nettisivuja, joiden ilme uusittaneen. Koivisto toivoi myös killan alueosastojen harjoittavan yhä enemmän yhteistoimintaa muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa.
Killan taloudenhoitaja Eino Järvinen totesi killan talouden olevan hyvässä kunnossa. 50-vuotisjuhlaan oli budjetoitu "ylimääräinen" 12 000 euroa, josta kuitenkin suurin osa on jo katettu "ylimääräisillä tuloilla"; esimerkiksi uusi historiikki saatiin katettua liki tukijoidemme kannatusilmoituksilla. Lisäksi tulevat myyntitulot kirjoista ja dvd-levyistä. Uuden historiikin on toimittanut Kari Nummila. Siinä on 52 sivua.
Porilainen -lehti sai tänäkin vuonna Urlus -säätiöltä 5 000 euron avustuksen. Urlus hallinnoi entisen Helsingin suojeluskuntapiirin sijoituksia ja kiinteistöjä. Se tukee vuodessa 60 - 70 maanpuolustusjärjestöä. Vuotuinen budjetti on noin miljoona euroa.
Kiltamme on suurin Maanpuolustuskiltojen liittoon kuuluvista killoista yli tuhannella jäsenellä, kun toiseksi suurin jää alle 800 hengen.
Vuodesta 2004 killan hallituksen puheenjohtajana toiminut Jorma Koivisto luovutti puheenjohtajan nuijan uudelle puheenjohtajalle Timo Mäelle.
Eversti Eero Pyötsiä luovutti Jorma Koivistolle Porin Prikaatin pöytälipun.
Aspara kiltajuhlassa "Suomella on nyt ihan moderni sotavarustus"
Killan 50-vuotisjuhlan tervehdyssanat lausui Porin Prikaatin komentaja, eversti Eero Pyötsiä.
Juhlaesitelmän piti Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Ilkka Aspara, joka esitti killalle myös Puolustusvoimien onnittelut. - On hieno nähdä, että täällä on mukana vielä Talvisodankin veteraaneja, Aspara totesi.
Aspara selvitti sitä suurta rakennemuutosta, jolla Maavoimista tuli entistäkin vahvempi puolustushaara. Muutoksessa jäivät pois maanpuolustusalueet ja iso osa sotilaslääneistä: niitä oli 12 ja nyt on jäljellä 4 operatiivista lääniä. Tilalle tuli aluetoimistoja, joissa on kussakin keskimäärin vain 11 hengen joukko. Myös huolto muuttui samalla kustannustehokkaammaksi.
- Kaikkineen organisaatiot ovat entistä matalampia.
Maavoimat kouluttaa vuodessa noin 15 000 varusmiestä. Kun sodan ajan joukot olivat vuonna 1997 450 000 miestä ja 27 prikaatia, nyt ollaan lukemissa 350 000 miestä ja 11 prikaatia ja suunta tulee olemaan alaspäin seuraavassa selonteossa.
Operatiivisten joukkojen vahvuus on 50 000 ja alueellisten joukkojen 250 000 sotilasta. Aspara rohkeni todetakin, että Suomella on nyt ihan hyvä ja moderni sotavarustus!
Valmiusprikaatien (kuten Porin Prikaatinkin) varustus on saatu hyvälle tolalle vuosien työn tuloksena. Asparan mukaan nyt pitää satsata alueelliseen puolustukseen ja yleensä iskukykyyn ja päätöksiä on jo Helsingin ilmatorjunnan modernisoinnista.
Suomi tarvitsee uusia aseita, kun vielä ensi vuosikymmenen puolivälin tienoille vahva tykistömme, miina-aseemme ja pst-aseemme vanhenevat tai siitä luovutaan kuten maamiinoista. - Tarvitaan raskaita rakentinheittimiä. Me emme myöskään liittyneet rypäleasekieltoon ja siihen on vahvat perusteet.
Aspara korosti sitä, että reservi puolustaa maata kovan paikan tullen eivätkä varusmiehet. Siksi kertausharjoitukset ovat iso asia. Kertauspäivistä tulee peräti 75 % Maavoimien osalle.
Hän huomautti, että ylipainon takia cooperin testin (12 minuutin juoksu) keskiarvo on pudonnut 200 m. - Se oli 2 600 m vuonna 1975 ja viime vuonna oltiin 200 m perässä. Toisaalta asevelvollisuusaikana testitulos nousee keskimäärin 200 m.
Killan valtuuskunnan puheenjohtaja, vuorineuvos Simo Palo killan 50-vuotisjuhlassa seurassaan Talvi- ja jatkosodan veteraanit, kenraaliluutnantti evp. Erkki Setälä ja yli-insinööri Gunnar Laatio.
Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Ilkka Aspara tervehtii yli-insinööri Gunnar Laatiota.
Säkylän sotilaskotiyhdistystä edustivat juhlassa puheenjohtaja Marjaana Vihottula ja varapuheenjohtaja Marita Torkkeli.
Palkitut
Killan pienoislippu: Jorma Koivisto
Jalkaväen ansioristi: Kalevi Suvila.
MPKL:n hopeinen kiltaristi: Olavi Eräkunnas, Jarmo Niinistö, Taisto Tielinen.
MPKL:n pronssinen kiltaristi: Kimmo Jaanu, Markku Nummijoki, Matti Ristolainen.
Killan ansioristi karhun kera: Arto Arvonen, Kari Nummila, Eero Pyötsiä, Jari Väisänen, Seppo Yli-Nissilä.
Killan ansioristi: Petri Eskola, Petri Fleminch, Lauri Heikkilä, Heikki Helminen, Jukka Jaakkola, Harri Juva, Tuomo Kuopio, Juha. Nepponen, Juha Niinikoski, Heimo Pohjanpalo, Eero Rantanen, Esa Rinne, Raimo Salo, Tapio Vuolle.
Kiltaristi: Erkki Kettunen, Simo Kolkkala, Seppo Solla, Veikko Ruskeeniemi, Matti Vainio.
Killan standaari: Ilkka Aspara.
Killan lippu saapuu saapuu seppeleenlaskuun Porilaispatsaalle pitkäaikaisen lipunkantajan Kauko Anttilan vankoissa käsissä.
Juhlassa oli saatavilla niin vanha 40-vuotishistoriikki kuin uusi kymmenvuotishistoriikki sekä CD-levy, jossa on yhdistettynä kumpikin historiikki.