6.9.2012

Suomi Sävelin -konserttikiertue Säkylä, Turku ja Tampere



 
 

Varusmiessoittokunnan kiertuesolistina Saara Aalto

Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta ja laulaja Saara Aalto vierailevat yhdeksällä paikkakunnalla Suomi Sävelin -konserttikiertueellaan 28.8.-12.9.2012. Viihdepainotteisissa konserteissa kuullaan uusia ja vanhoja suomihittejä ja puhallinorkesterisävellyksiä sekä rakastettuja kansainvälisiä ikivihreitä.

Suomi sävelin -kiertueella pyritään tuomaan esille varusmiessoittokunnan monipuolista osaamista, sillä puhallinorkesterin lisäksi lavalla on jousia, sähköisiä soittimia, laulajia ja lauluryhmiä sekä soolokivääriryhmä ja rumpuryhmä. Varusmiehet suunnittelevat ja huolehtivat myös show'n valoista sekä äänentoistosta.

Konsertin ohjelmassa on hittejä Frontside Olliesta ja What a Wonderful World -klassikosta Mambaan. Uutta puhallinmusiikkia on luvassa muun muassa Maria Kalaniemeltä ja Timo Forsströmiltä.

Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta on musiikin harrastajille ja musiikinalan ammattilaisille suunnattu erikoisjoukko, jossa vuosittain noin 80 lahjakasta nuorta soittajaa, laulajaa ja äänimiestä suorittaa varusmiespalvelustaan. Kansainvälisillä esiintymisillä on suuri rooli varusmiessoittokunnan toiminnassa. Soittokuntaa johtavat musiikkikapteeni Sami Hannula ja musiikkiyliluutnantti Tero Haikala.

Saara Aalto on tuttu paitsi Voice of Finland -kilpailusta myös useista musikaaleista ja tv-ohjelmista. Saara Aalto myös säveltää ja sovittaa musiikkia. Hänen omia sävellyksiään kuullaan myös Suomi Sävelin -kiertueella.

Konsertti Säkylässä sunnuntaina 9 syyskuuta Säkylä -hallissa, osoite Urheilutie 6, kello 16.00. Liput 15/10 € tuntia ennen ovelta.

Konsertti Turussa tiistaina 11 päivänä syyskuuta Konserttitalolla, osoite Aninkaistenkatu 8, kello 19.00. Liput 20/15 € Lippupalvelu.

Konsertti Tampereella keskiviikkona 12 syyskuuta Konsun salissa, osoite Hämeenkatu 28, kello 19.00. Liput 20/15 € Lippupiste.

 

 

 



PALUU




AJANKOHTAISTA







© Porin prikaatin kilta ry 2016