Me useimmat Porin prikaatin killan jäsenet tunnemme valitettavan huonosti paitsi koko isänmaamme historian ja vallankin sen tärkeät käännekohdat niin myös Porin Rykmentin/Porin prikaatin historian, joka alkaa vuodesta 1626! Tämä huono menneiden aikojen tuntemus koituu tietysti omaksi häviöksemme.

  Kansainvälisyydestä kohistaan joskus turhaankin, mutta ajatelkaapa; Porin Rykmentin ensimmäinen tosi koitos oli 30-vuotinen sota kaukana kotikonnuilta. Voi vain kuvitella miesten jokapäiväistä elämää tuohonkin aikaa esimerkiksi logistiikan ja huollon katsannosta. No, sotilashan palvelee tietysti kaikkina aikoina juuri silloin vallitsevissa olosuhteissa. Nykytermi ”säät/olosuhteet ovat aina sopivia, vain asenteet tai varusteet ovat vääriä!”
 Suomen historian professori, emeritus (Turun yliopisto) Jussi T. Lappalainen kirjoitti taannoin, että emämaa Ruotsi kohdisti valtakuntansa itäosaan ankaran sotaväenoton; noina suuren sodan vuosikymmeninä palveli suomalaissotureita Ruotsin joukoissa arviolta 24 000 - 27 000. Heistä kaatui tai muutoin koki kuoleman sotaretkellään 14 000 suomalaista. 1600- ja 1700-luvuilla yli sadan vuoden aikana arvioidaan Suomen kustakin ikäluokasta kaatuneen peräti 30 % sotakentillä!
 Ruotsalainen historioitsija ja kirjailija Peter Englund on kirjoittanut 30-vuotisesta sodasta perusteellisen opuksen ”Suuren sodan vuodet”. Hänen muista teoksiaan on mm. ”Pultava”.

 Porilaisia on taistellut siis vuosien saatossa tosi monilla taistelukentillä niin kotimaisemissa kuin ulkomaillakin. Yksi sellainen aina muistettava on Porrassalmen taistelu vuodelta 1789. Ryhdikkäälle porilaisviisikolle tuli tilaisuus viettää äskettäin Mikkelissä/Porrassalmella poikkeuksellisen antoisa viikonloppu, joka tarjosi kaikille opettavaisen ”historiakylvyn”.
-    Olipa todella mieliinpainuva ja haastava ”loppusotanäyttämö”, tuumivat Porin prikaatin jääkärit Juho-Petteri Kiviranta, Matias Karttunen ja Jesse Höykinpuro sekä alikersantti Mikko Kostamo erikoiskomennuksestaan eli osallistumisestaan Porrassalmen taistelun 225-vuotisjuhlaan ja taistelunäytökseen kesäkuun puolivälissä Mikkelissä. Kantahenkilökunnasta mukana oli ylikersantti Jari Välimaa. Valokuvaajana toimi Prikaatin tiedottajan varusmiesapulainen Aleksi Aro-Heinilä.

Taistelunäytökseen osallistui noin 200 miestä, pääosin siviiliväkeä sonnustautuneina historiallisiin pukuihin mutta pääosin 1900-luvun sotilaskiväärein, joiden paukkupatruunat oli ladattu mustalla ruudilla. Pauketta, räiskettä ja savua kyllä riitti. Peräti parituhantinen yleisö seurasi taistelua pienen lahdelman takana, joten aseet ”menivät täydestä”. Kapeikon rintavarustukseen oli sijoitettu kaksi 1700-luvun lopun tykkiä.  Puolustusvoimien tulenkuvauspartio räjäytteli pommejaan, jotka nostattivat komeita vesipatsaita ilmoille. Ampuma-ala oli raivattu nyt kuten silloin aikanaan.
 Taistelunäytöksen pääjärjestäjä oli Savon Sotilasperinneyhdistys Porrassalmi ry, jonka puheenjohtaja Markku Riittinen (eversti evp.) oli tyytyväinen, kansaa tulikin odotettua enemmän paikalle. Näin saatiin jaettua historiatietoa ja yleisön avulla saatiin kulutkin kustannettua.

KUSTAAN III:n SOTAA

Porrassalmen taistelu käytiin vesistöjen välisellä kapealla kannaksella 12.- 13.06 vajaan vuorokauden aikana.  1789; kyse on Kustaa III:n aloittaman sodan yhdestä taistelusta Venäjän keisarinna Katariina II:ta vastaan. Sota oli alkanut v. 1788 ja se päättyi v. 1790.

Porrassalmen taistelussa kävi ainakin puoliksi toteen suomalaisten soturien pitkäaikainen slogan ”kyllä suomalainen sotilas kymmentä ryssää vastaa”!  Porrassalmella hyökkäsi arviolta 2000 - 3000 venäläistä sotilasta, kun puolustajia oli noin 650. Näistä kuului Porin Rykmenttiin 260.
 Puolustusta johti v. 1789 Porin Rykmentin everstiluutnantti, armeijaeversti Jaakko Kaarle Gripenberg.
 Välillä käsirysyksikin yltyneessä taistelussa vihollinen työnnettiin takaisin 19 tuntia kestäneessä kamppailussa. Todettakoon, että vihollinen ei ollut pannut likoon ihan parhaita voimiaan. Sen koko joukoiksi arvioitiin 5000 – 6000 miestä.

Taistelussa mukana ollut silloinen kapteeni Georg Carl von Döbeln totesi, että se oli ensimmäinen Kaarle XII:n ajan jälkeinen taistelu, joka kohotti Ruotsin armeijan urheutta ja mainetta, johon suomalaiset olivat kovasti vaikuttamassa.

Tarinan mukaan von Döbeln olisi kysynyt Suomen sodan aikoihin (1808–1809) heikkovoimaiselta porilaissoturilta, miksi hän ei anna periksi.  ”Jatkan matkaani, koska kunnia, velvollisuus ja tahto ajavat minua eteenpäin”. Tästä tuli myös von Döbelnin oma slogan,  iskulause! Yhtä tunnettu on hänen päätään myöhemmin aina ympäröinyt musta nauha.  Se johtui haavoittumisesta Kustaan sodassa.

Porrassalmella oli mukana ruotsalaisia von Döbeln – seuran jäseniä. 31-vuotiasta von Döbelniä esitti Ruotsin hovin eläkkeellä oleva hovisaarnaaja Erland Ros, jonka askel alkoi jo ”painaa”.

Kerrottakoon, että myöhempi kenraali von Döbeln oli alun alkaen ruotsalainen upseeri, joka opiskeli Rankassa ja havitteli pääsystä Yhdysvaltain sisällissotaan. Kun hänen tiensä ei sinne johtanut, niin hän kävi sotimassa ranskalaisten kanssa Itä- Intiassa saakka ennen paluutaan isänmaan tehtäviin. Sotilaat voivat siis kouluttautua ja palvellakin muiden kuin oman isänmaansa armeijoissa. Ruotsilla oli vierasmaalaisia upseereita joukoissaan.

von Döbeln – seuran vieraiden isäntänä toimi kaksinkertainen tohtori ja Jyväskylän yliopiston dosentti Osmo Pekonen, jonka syntymäkoti sijaitsee muutaman kivenheiton päässä Porrassalmen kuumimmasta taistelukentästä. Pekosen spesiaalialoja ovat mm. matematiikka ja tähtitiede.

Pekonen on ollut tutkijana myös Ranskan sotakorkeakoulussa ja niinpä hän esiintyi sotatantereella ikään kuin ulkomaisena sotilaana/diplomaattina, joka käyskenteli komeassa puvussaan upeana daaminaan Charlotta Wolff ,  tohtori, Helsingin yliopiston Eurooppa –historian dosentti ja Suomen akatemian tutkija. Kuvaan ja ajan henkeen kuului, että Pekonen puhui ”en francais” eli ranskaa; ranska on ollut diplomaattien ja sotilaidenkin kieli ja se on sitä yhä diplomatiassa!

Ranskan sotakorkeakoulun (Ecole superieure de Guerre) läpäisi ensimmäisenä suomalaisena upseerina myöhempi kenraali A.E. Martola. Erikoisuutena todettakoon, että Mannerheimin ”oikea käsi”, operaatiopäällikkö ja strategi Talvi- ja Jatkosodassa oli kenraaliluutnantti A.F. Airo, joka ei ollut ”Saksan jääkäri” eikä hän ollut käynyt ja suorittanut Suomessa sen paremmin kadetti- kuin sotakorkeakouluakaan; hänen uransa urkeni hän lähti vähän yli 20-vuotiaana Ranskaan ja suoritti siellä ensin kadettikoulun (Ecole militaire) sekä sitten edellä mainitun sotakorkeakoulun!.

Paikalla nähtiin toinenkin suuri Ranskan tuntija – kirjallisuuden professori, emeritus Tarmo Kunnas, joka toimi vierailevana professorina mm Pariisin yliopistossa ja oli Suomen Ranskan instituutin ensimmäinen johtaja.

Tunnettu ”porrasalmelainen” oli kreivi Yrjö Maunu Sprengtporten, joka oli aikanaan komentanut Savon rykmenttiä, asunut kartanoa Ristiinassakin ja oli siirtynyt ajanoloon Venäjän puolelle ajatuksenaan Suomen irrottaminen Ruotsista ja itsenäistyminen ajanoloon. Hän haavoittui Porrassalmella nivusiinsa ja siitä syntyi hänen tokaisunsa ”omat koirat purivat!”  Kreivi kuoli Pietarissa v. 1819.

Taistelun jälkeen laskettiin seppel Porrassalmen taistelun komealle muistomerkille. Pääosassa olivat ryhdikkäät porilaiset, jotka asettivat muistomerkille niin lippu- kuin kunniavartionkin.
”Pojat” hoitivat kunniatehtävänsä sotilaallisen mallikkaasti ja saivat osakseen ansaittua huomiota. Niinpä porilaisten kunniaosaston viisikko sai kotimatkalla aiheen arvella, että tuskin heistä ketään kuvataan enää milloinkaan yhden päivän aikana niin paljon kuin Porrassalmella.

Porilaisia kävi tervehtimässä entinen prikaatimme komentaja, prikaatikenraali evp. Olli Nepponen, joka asuu aivan muistomerkin lähellä. Hän kertoi laskeneensa 25 vuotta sitten prikaatimme seppeleen muistomerkille taistelun 200-vuotisjuhlassa.

Otto Manninen kirjoitti Porrassalmen taistelun muistomerkin paljastusjuhlaan runon ”Porrassalmen työ”. Runosta on kirjoitettu muistomerkkiin säkeet ”Täyttäös, synnyinmaa, Mitä vartiopaikkasi vaatii, kuin sen on täyttänyt työ kunniatantereen tään”

Otteita runosta:
”Niin kuin kirkon kellon malmi/maine kauas kantaa/sanomaasi Porrassalmi/aikain takaa aikain taa”

”Suoran suunnan, selvän kannan/kansan terve vaisto ties:/rauhaa rakkaan kotirannan/ei tuo meille vihamies.”

”Kymment’ yksi – vanha suhde -/torjui illan, torjui yön;/toisen päivän iltapuhde/päilyi päättyessä työn.” ”Vain, jos miehuutt’ on jäyhää/illalla torjumaan/kun sen laumat riehuu,/ylväät elinvoimaista räyhää/jos kuin vasten tyrskynselkää /seisoo seinä kallion/joukko pieni ei vaaraa pelkää/vahva Suomen suoja on”

”Turmaa miel’ ei torju meltto/
torjuu turman teräs vain/Suomen pirtti, Suomen pelto/jää ei valtaan vainoojain/Pojat seuraa taattoin tapaa/toistuu porrassalmen työ/Suomi valvoo, Suomi vapaa/ettei toistu sorron yö”.

KOLUMNI:

Edellä on osa runokokonaisuudesta, johon kannattaa todella tutustua. Teksti puhuttelee hienolla tavalla niin menneisyyttä kuin tulevaisuuttakin! Saahan siinä v. 1923 Suomen kansa ohjeita vastaisen varalle ja aimo annoksen moraalista ryhtiä esimerkin valoin.

Siinä voi nähdä ainakin osatekijöitä siitä, mikä on hyvä sotilaallinen doktriini, oppi puolustuksen periaatteista, jotka Suomessa ovat tällä haavaa ”itsenäinen, uskottava puolustus ilman sotilaallista liittoutumista”.  Ilmapiirin vapautuminen Suomessa ja toisaalta itänaapurin toimet 2000-luvulla ovat lisänneet jatkuvasti lausekkeen lopun kyseenalaistamista julkisuudessa.

Tässä kohdassa on hyvä muistaa islamin ja arabian kielen erityisasiantuntijan, professori Jaakko Hämeen-Anttilan tv-haastattelun taannoiset sanat siitä, että hän ei näe mitään edistystä ihmisen henkisessä ja moraalisessa kehittymistä ainakaan viimeisen 500 vuoden aikana! Tähän ajatuksen on sangen helppo yhtyä!

Tälle ajalle se kertoo ainakin sen, että maa tarvitsee omat puolustusvoimat riippumatta siitä, olemmeko sotilaallisesti liittoutunut vaiko emme. Porrassalmen aikaan olimme siis vielä osa Ruotsia.
Nykyaikana puhutaan paljon siitä, onko Suomella sotilaallista uhkaa. Runo kertoo tavallaan sen, että meidän geopoliittisesta asemastamme johtuen meillä on aina periaatteessa sotilaallinen uhka, joka on historiassa toteutunut aika ajoin. Emme nytkään elä ”ikuista maailmanrauhaa” edes Euroopassa, emme todellakaan. Siitä kertoo vaikka se, että sodan ajan joukkomme on pienennyksen jälkeen 230 000 soturia eli Länsi-Euroopan suurin ainakin miesluvulla mitaten! Historia kertoo tarkasti ottaen senkin, että emme milloinkaan ole pärjänneet yksin vihollista vastaan. Vähiten tästä totuudesta ei kerro aika 70 vuotta sitten, jolloin Isänmaan kohtalo oli jonkin aikaa vaakalaudalla.
YYA-sopimuksen myötä me olimme käytännössä sotilaallisesti liittoutuneet aikajaksolla 1948 – 1991. Yksinjäämisen pelko vaaran tulle kaihertaa Suomessakin yhä useampien mieltä eikä varmaan aiheettakaan.
Ennalta ehkäisyn valtavan, jopa ratkaisevan merkityksen ymmärtää jokainen ihminen esim. terveydenhoidossa tai paloturvallisuudessa. Tämän takia esim. palovakuutus on otettava, ennen kuin talo palaa. Sama näyttää pätevä sotilaalliseen turvallisuuteenkin, josta mm. entinen itäblokki on vetänyt oikean johtopäätöksen heti ”hyvän sään aikana”!

Kari Nummila
Porrassalmen kävijä

 

 

 

Osmo Pekonen joukkonsa edessä, taustalla siis Savon prikaatin sotureita.
Savon prikaati perustettiin v. 1775 ja se lakkautettiin v.2006 Mikkelissä.

 

Porilaiset ovat istahtaneet kuuntelemaan Varusmiessoittokunnasta
tulleiden signalistien harjoitusta.

 

 

Nämä joukot esittivät venäläisiä hyökkääjää, joka on tässä vielä
rauhanomaisessa "maastotiedustelussa".

 

Porilaiset ovat tässä vielä nykyajan asusteissa Porrassalmen
taistelupaikan rintavarustuksella oppaanaan savolaiset oppaat.

Kuvasta näkyy, kuinka kapealla kannaksella saatiin ottaa venäläiset hyökkääjät vastaan.