27.8.2015

Porin prikaatin valatilaisuus Porissa



 
Porin prikaatin Säkylän ja Niinisalon yksiköiden yhteinen valatilaisuus pidettiin Porissa perjantaina 21.8.2015.
Valan vannoi yli 2000 alokasta. Lisäksi Porin Kirjurinluodossa oli valaa seuraamassa alokkaiden kotijoukkoja ja muista asiasta kiinnostuneita. Arvioiden mukaan n. 12000 henkilöä.
 
 
 
   Valtava yleisömäärä voi seurata hyvio tilaisuutta, kun katsomoalue on kalteva ja tilaa on valtavasti.
   Kuva: Kari Nummila  
 
 
   Porin prikaatin lippu saapuu paikalle ja valatiliauus voi alkaa.
   Kuva: Kari Nummila
 
 

  Paikalla riitti sotilaskotipalvelua, kun paikalla olivat niin Säkylän
 (Kuvassa) kuin Niinisalon ja Porin sotilaskotiyhdistysten yhteensä
 kahdeksan toimipistettä.

  Kuva: Kari Nummila

 

  Loimaalainen Järvisen perhe kertoi valapäivän olleen todella
 mielenkiintoinen kokemus. Perheen isä Markku Järvinen, uunituoreen
 jääkärin tyttöystävä Mari Nurminen, äiti Oili Järvinen ja tytär Niina
 Järvinen.

  Kuva: Kari Nummila.  

 

  Paikalla oli myös Porin prikaatin killan osasto Kari Nummilan isänniöimänä.

   Kuva: Maria Nurminen




PALUU




AJANKOHTAISTA







© Porin prikaatin kilta ry 2016