15.5.2008

Oripääläiset saivat sillan - pioneerit kuntoisuusloman



Peräsuontien 40:n yksityistieosakkaan Oripään Latvalla ja Porin Prikaatin intressit sattuivat osumaan presiis kohdalleen yhtäaikaa ja samassa tarkoituksessa : lopputuloksena sangen käypänen väliaikaissilta Yläneenjoen yhden alkuhaaran yli.

Peräsuontien hoitokunnan puheenjohtaja Jarmo Mäntyharjun suu oli yhtä hymyä, kun hän kiitteli Porin Prikaatin pioneerien hienoa työtä, joka sujui juuri "mium maum mukkaan".

- Voimme vain ihailla sitä sotapoikien ja kantahenkilöstön työmotivaatiota ja osaamista, jolla silta syntyi vajaassa parissa vuorokaudessa millilleen ja m allilleen ihan, niinkuin pitikin. Ei tarvinnut eikä tehnyt mielikään puuttua yhteenkään yksityiskohtaan, Mäntyharju kiitteli Prikaatin väkeä.
Peräsuontien silta uusitaan ja siksi tarvitaan väliaikainen ylimenopaikka. Silta saataneen kuntoon jo juhannusviikolla, mutta yliajamaan päästäneen vasta heinäkuun alkupäivinä. Betonivalut vaativat tietyn kuivumisajan. Sillan kansi tehdään kyllästetyistä, lappeelleen asetettavista lankuista (2x8 tuumaa).

- Vanha silta tehtiin vuonna 1965. Uskomme, että uusi silta kestää seuraavat 40 vuotta. Sen kantavuus riittää painavimpiinkin tukkikuormiin.

Sillasta puuttuvat enää kaiteet ja päiden sepelöinti. Tässä pioneerit ovat valmistautumassa lounaalle ja odottavat vielä yhden soturin rälläkän vaimenemista.

 


Hyvä hetki

- Tämä hanke sattui meillekin  ihan nappiin, kun se sopi tosi luontevasti tällä kohdin koulutukseemme, hanketta vetänyt luutnantti Tommi Renfors sanoi.

Meneillään on näet Porin Prikaatin johtama 1 200 varusmiehen sotaharjoitus, jonka taistelijoita on näin aikoina virrannut Oripäähänkin suurin määrin.

Renfors kiitteli alaisiaan, jotka heti ensimmäisenä päivänä työskentelivät iltayhdeksään ihan omasta halustaan ja painuivat vasta sitten omiin puolijoukkuetelttoihinsa.


Tietotaitoa

- Näistä yhdestätoista varusmiehestä on noin puolet ollut siviilissä kaivurikuskeina. Osa on maatalojen poikia. Koko porukalla on tosi paljon työ- ja tietotaitoa, jota halutaan myös käyttää niinkuin siviilissäkin. He ovat tottuneet  oma-aloitteisuuteen. Täällä maastossa aikakin kuluu touhutessa paljon paremmin kuin kasarmeilla.

Pioneeriporukka oli omavarainen työkalujensa ja energialähteidensa puolesta, kun mukana oli muun muassa kaivuri ja monipuolinen pioneerien varusteauto.
Sananlaskun mukaan hyvän työn  lopussa seisoo kiitos. Näin kävi nytkin: tyytyväiset kyläläiset tarjosivat pojille kahvit.


Hyvää työtä

Paikalla poikkesi myös Porin Prikaatin komentaja,  prikaatikenraali Markku Nikkilä, joka oli myös näkemäänsä tyytyväinen. Hän myönsi siltä näkemältä koko työporukalle kuntoisuusloman.

Puolustusvoimat tunnetaan nykyään eturivin johtamistaidoista, joita arvostetaan yhä enemmän siviilissäkin. Erityisen tärkeänä pidetään palautetta, joka kulkee kahteenkin suuntaan ilman arvovalta-aitoja.



PALUU




AJANKOHTAISTA







© Porin prikaatin kilta ry 2016